Kirkkosunnuntai

Sunnuntaiaamu vietettiin tällä kertaa kirkossa. Pyysin kämppistäni Broniaa viemään minut mukanaan kirkkoonsa jumalanpalvelukseen. Edeltävä lauantai-ilta meni huoneessa Lauran kanssa elokuvaa katsellen, joten aamulla oli jopa virkeä olo herätä kahdeksaksi kirkkoon. 

Etukäteen en tiennyt juurikaan mitä tuleman piti, mutta odotukseni musiikin suhteen olivat korkealla. Bronia kuuluu paikalliseen helluntaiseurakuntaan (Assemblies of God). Enemmistö Botswanan väestöstä on kristittyjä ja eri seurakuntien kirkkoja löytyy monesta kadunkulmasta. 

Astelimme sisään tavallisen näköiseen rakennukseen jossa oli kirkkosalia muistuttava huone. Yllätyin siitä, että jumalanpalvelus alkoi lähes minuutilleen ajallaan. Yleensä kaikkien tapahtumien alkuun sisältyy african time, viidestä minuutista pariin tuntiin. Päästyämme kirkonpenkille istumaan, ehdin jo mielessäni katua, miksi puin päälle housut ja toivoa etten saa kovin montaa paheksuvaa katsetta, sillä lähes koko kirkkosalin naisväki oli pukeutunut mekkoihin (upeita värikkäitä afrikkalaisia asuja) ja huikean korkuisiin korkokenkiin. Sain kuitenkin lämpimän vastaanoton ja tunsin itseni tervetulleeksi.

Jumalanpalvelus alkoi musiikkiosuudella. Jos olisin veikannut tilaisuuden funktion, olisin sanonut että kyseessä oli hyvä keikka paikallisella keikkapaikalla. Piano-basso-rummut-kokoonpano soitti todella groovaavaa settiä ja lavalla (alttarilla?) lauloi karismaattinen mies ja taustakööri. Seurakunta tanssi ja lauloi mukana, välillä antautuneesti rukoillen. Mahtavat "bileet" sunnuntaiaamukahdeksalta jumalanpalveluksessa!

Tässä vaiheessa vasta puolet porukasta paikalla.

Noin tunnin kestänyttä musiikkiosiota seurasi papin puhe; vertauskuvallinen kertomus kyyhkysestä ja Pyhästä Hengestä. Miespappi puhui tunteikkaasti ja voimakkalla äänellään headset-mikrofoniinsa. Puhe kesti puolisen tuntia, jonka jälkeen kerättiin kolehti ja loppuun vielä viimeiset biisit bändiltä. Nämä kirkkomuusikot olivat taitavimpia muusikoita joita olen täällä kuullut - korkeat odotukseni siis täyttyivät.

Jumalanpalvelus kesti reilut pari tuntia ja sen päätteeksi vierailijoille tarjottiin mehut ja keksit sekä toivotettiin sydämellisesti tervetulleeksi kirkkoonsa. Kyllä tässä oli vertaamista Suomalaiseen jumalanpalvelukseen.

Bändi ja laulajat. Valkokankaalle heijastettiin kappaleiden sanat.

Kävimme kirkkoreissun jälkeen Bronian kanssa paljon mielenkiintoisia keskusteluja mm. Botswanan HIV-tilastoista. Yllätyksekseni sain tietää, että HIV-prosentti on suurin nuorella väestöllä. Olin ajatellut että koulutus ja valistus tehoaisi nuoriin ja näin ollen vähentäisi lukuja, mutta nuoret ovat kuulemma juuri pahin ikäryhmä. Nuoret eivät juurikaan pelkää HIV:tä, sillä valtiolta saa ilmaiset lääkkeet sen hoitoon. He eivät kuitenkaan osaa katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. Tyypillinen ajattelutapa on "kunhan en tule raskaaksi niin kaikki on hyvin". Nuoret naiset käyttävät siis ehkäisypillereitä, mutta eivät suojaudu sukupuolitaudeilta. Yliopiston opiskelijoiden HIV-luvut ovat myös synkät. Opiskelijat tulevat pienistä kylistä äidin hoivasta yksin suureen kaupunkiin, missä on tarjolla kaikenlaisia houkutuksia. Ensimmäisen vuoden naisopiskelijat käyttävät ensimmäisiä kertoja alkoholia ja ilta päättyy tuntemattoman miehen kanssa sänkyyn. Tämän takia alkoholin käyttö kampusalueella on nykyisin kielletty ja kampusalueen opiskelijabaari suljettu.

Loppupäivä kului uima-altaalla treenaten ja aurinkoa ottaen. Altaan vesi on jo miellyttävän lämpöistä, mutta kuitenkin virkistävää. Löysin uima-altaan välinevarastosta myös vesijuoksuvöitä, joten pääsen täällä jatkamaan myös tätä harrastusta. Jee! 

Parin viime viikon aikana lämpötilat ovat nousseet huomattavasti ja kesä todella tekee tuloaan. Myös puut ja pensaat kukkivat upeasti. Huoneessa on öisin vielä ihan siedettävä lämpötila nukkumiseen, mutta eiköhän siihenkin tule muutosta.

Enää ensi viikko koulua ja sitten suuntaamme Lauran kanssa syyslomalle Namibian hiekkadyyneille. Siitä lisää tuonnempana...

Meitsie

Auringonlasku kampuksella.

Festariviikonloppu

Kulunut viikonloppu on mennyt aika hyvin festaritunnelmissa. Alunperin meidän oli tarkoitus lähteä ethnomusicology-kurssin kanssa Dithubaruba-festivaaleille koko viikonlopuksi, mutta yllättäen reissu peruuntuikin päivää ennen lähtöä vaikka lupailtu oli kaikenlaista. 

Perjantaina ohjelmassa oli pieni festivaali Botswana Craftilla. Tunnelmaltaan festari lähtenteli suomen Pori Jazzeja. Esiintyjiä olivat botswanalainen A.T.I ja etelä-afrikkalainen Freshlyground. Freshlygroundin säpäkkä naissolisti teki vaikutuksen pehmeällä, sydämellisellä ja onnellisella äänellä ja olemuksellaan. 

Freshlyground

Lauantaina pääsimme kuitenkin vielä katsastamaan Dithubaruba-festivaalit vaihtariporukan kanssa. Festarit järjestettiin Gaboronen lähettyvillä Molepolole-kylässä ja ohjelmassa oli erilaisia perinteisiä tanssi- ja musiikkiesityksiä. Tästä festarista tuli taas mieleen Kaustisen kansanmusiikkijuhlat.

Afrikkalaisessa musiikkikulttuurissa tanssi ja musiikki tarkoittavat yleensä samaa asiaa. Ilman musiikkia ei ole tanssia ja toisin päin. Useissa afrikan kielissä ei ole edes erikseen sanoja tanssille ja musiikille, vaan niitä kuvastaa yksi termi.

Tässä muutama videopätkä esityksistä:

Botswanalaista Polkaa. Yleisön ehdoton suosikkityyli. Mahtavat synataustat luovat tanssiin oman lisähauskuuden.

African ladies dance ja leletystä

Perinteinen botswanalainen musiikki (traditional dance groups) perustuu käsien taputukseen, jaloilla tehtävään rytmiin ja lauluun. Tanssioilla on joko jalkoihin sidotut helistimet, joilla tehdään rytmiä askeltamalla tai nahkasäärystimet, joilla tehdään rytmiä käsillä tai kepillä lyömällä. Samaa laulumelodiapätkää voidaan toistaa loputtomiin ja jaloilla "poljetaan" rytmiä koko ajan. Vaatii kovaa kuntoa. Tässä youtube-linkki Annin kuvaamaan videoon, omani oli liian suuri tiedosto tänne ladattavaksi.

Sunnuntaina ohjelmassa oli kuoroharjoituksia ensi perjantain konserttia varten ja illallinen kiinalaisessa ravintolassa. 

Loppuun yleisön pyynnöstä muutama kuva kampukselta ja kaupungilta:

Päikkärit palmupuun alla uima-altaan vieressä

Combissa

Kampus auringonnousun aikaan (kouluun menossa!)

Myyntikoju Main Mall-ostoskadulla

Lähi-Sparin heviosastoa

Autokoululaiset harjoittelevat kampuksen viereisellä hiekkakentällä

Panoraamaa kampuksen keskiaukiolta

Kitaratuntia kämppikselle

Kuuntelen kuinka kämppis puhuu unissaan oman huoneensa puolella ja lähden itsekin nukkumaan. Flunssa alkaa olla jo voiton puolella! Ja ai niin, ostettiin syyslomaksi bussiliput Namibiaan!

Hyvää yötä ja ensi viikkoa!

<3 Anna

Lastenkoti ja auringonnousu Kgale Hillillä

Viime viikolla tuli kuukausi täyteen Afrikassa. Melkein neljäsosa vaihdosta siis on jo takana, mutta silti tuntuu kuin olisi vasta lähtökuopissa ja kaikesta nähtävästä on saanut vain pintaraapaisun. Kampuksen arki on tullut jo aika tutuksi. Viikkorytmi on hyvin hallussa ja karttaa ei ole tarvinnut vähään aikaan enää avuksi kampuksen lähiympäristössä. "Alkuhuuma" alkaa olla ohitse ja elämä täällä tuntuu ihan tavanomaiselta.

Pari viimepäivää olen potenut flunssaa ja skipannut sen takia koulutunteja. Ohjeiden mukaan jokaisesta poissaolosta pitäisi hakea kampuksen klinikalta lääkärintodistus, mutta koitan selvitä näistä parista poissaolosta puhumalla. Flunssa alkaa onneksi jo helpottaa. Seuraavana vähän kuvia ja kertomuksia viime aikojen tapahtumista.

Näillä eväillä on hoideltu flunssaa

Viime viikonloppuna (reilu viikko takaperin) vietimme lauantaipäivän lastenkodissa. Lauran kämppis, Larona, käy siellä joka lauantai leikkimässä lasten kanssa ja laittamassa ruokaa. Lähdimme Laronan kanssa combilla (Toyota hiace, paikallisbussi, jolla yksi matka maksaa täällä P3,50 eli noin 30 senttiä) Gaboronen esikaupunkialueelle. Perillä meitä odotti muutaman rakennuksen pihapiiri, jonka aitojen sisällä lekotteli koiria ja tepsutteli kanoja tipujoukko perässään. Hetken aikaa ihmeteltyämme taloista alkoi tulla lapsia pihalle leikkimään. Lapset katsoivat meitä aluksi vähän ihmeissään, mutta pian sai jo jaella vuoroja siitä kuka pääsee syliin istumaan ja ottamaan valokuvia kännykällä.

Lastenkodissa asuu yhteensä 48 lasta. Nuorin on parin kuukauden ikäinen ja vanhin 21-vuotias. Kaikki kodin lapset ovat HIV-positiivisia. Botswanassa on maailman toiseksi suurin HIV-prosentti (suurin on Swazimaassa). Noin 23% maan aikuisväestöstä on HIV-positiivisia. Kampuksella ja kaikkialla kaupunkikuvassa näkyy vahvasti HIV:n vastainen kampanjointi ja valistus. Kylteillä varotetaan HIV:stä ja suojaamattoman seksin vaaroista. Kondomiautomaatteja löytyy jokaisesta asuntolan kulmasta. Jopa yliopiston avajaistapahtumassa virallisten puheiden välissä on osio, jossa neuvotaan kondomin käytöstä. Paikallisten nuorten mukaan voimakas kampanjointi alkaa kuitenkin jo syödä itseään, koska joka tuutista tulee asiaa HIV:stä. 

Lastenkodin lapset olivat vilpittömän innostuneita ja uteliaita. Hellyydenkaipuu näkyi heissä ja alku-ujostuksen jälkeen kaikki halusivat tulla syliin ja halaamaan. Lastenkodissa ei ole varsinaisesti työntekijöitä, vaan sitä pyörittää yksi nainen. Lastenkodin pitäjä oli todella kiitollinen ruuanlaittoavusta, jotta hän saa levätä edes yhden päivän viikossa. Pimeän tullessa lähdimme autokyydillä takaisin kohti kampusta. Päivä hujahti todella nopeasti ja lasten kanssa oli ihanaa leikkiä! Lasten silmistä paistoi ilo ja onnellisuus, vaikka elinolot eivät olleetkaan kummoiset. Sen jälkeen tuntui hölmöltä edes ajatellakaan omia valituksen aiheita kotona Suomessa, missä asiat on paremmin kuin hyvin.

8-vuotias Jennifer esitteli ylpeänä piirustustaan

Omakuva, kukka ja auto

Taputusleikkejä. Muskaritäti elementissään!

Kieli keskellä suuta...

Ruuanlaitto 50 hlö:lle vei yllättävän paljon aikaa!

Tästä muovikitarasta riitti iloa monelle!

Päivän ruokailuhetki

Pikkuveijari

Poset hallussa!

Keskittynyt sipulinleikkaus meneillään

Samaisen viikonlopun sunnuntaina lähdimme pienen vaihtariporukan kanssa kiipeämään jälleen Kgale Hillin huipulle. Tarkoituksena oli kiivetä huipulle hyvissä ajoin ennen auringonnousua, jotta ehtisimme katsomaan sen alusta asti huipulta. Olimme tilanneet taksin hakemaan meidät kampukselta klo 4:15. Taksikuskilla oli kuitenkin reippaasti african timea (miksiköhän edes ehdin kuvitella, että taksikuski olisi ajallaan?) ja kyyti saapui puoli kuuden aikaan. Tällä välin ehti hyvin keittää aamukahvit ja taistella vastaan ajatusta takaisin peiton alle menemisestä. Vuoren juurelle päästyämme auringonnousuun oli vielä puoli tuntia aikaa, joten kiiruhdettiin ylös hämärässä puoliksi juosten. Auringonnousu oli upea ja väriloisto ihan mieletön.

Alas päästyämme kävimme kahvilassa syömässä luksus-aamupalan ja kiertelimme kaupoissa. Paikalliset muusikkoveljekset Samson ja Brian soittivat kauppakeskuksen aulassa marimbamusiikkia. 

Aurinko nousee Gaboronen ylle

Vähän väsymys painaa silmää

Värit oli livenä sata kertaa näyttävämmät!

Kahvila-aamiainen maistui kiipeämisen jälkeen

Pääsin soittamaan marimbaa paikallisten muusikkoveljesten kanssa

Viikonloppu oli ajatuksia herättävä ja täynnä hienoja kokemuksia. Sunnuntai-iltana oli uni herkässä!

Loppuun vielä videopätkä lastenkodista, jossa Jennifer esittää laululeikkiä. 

Aurinkoista keskiviikkoa!

<3 Anna